erinomaiset esikoiset 

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa

Meni Palosen teokset "väärässä " järjestyksessä kun luin ensin toisinkoisen ja sitten vasta esikoisteoksen. Tykkään lukea kirjailijan koko tuotannon, ainakin suuren osan siitä, ja huomaan, että mieluusti luen myös kronologisessa järjestyksessä. En lue vain tarinaa joka on kirjoitettu vaan mietin toksen rakennetta, tekstin liikkuvuutta, kieltä, sen muutoksia. Tai, ehkä en niinkään "mieti" vaan huomaan ehkä jälkikäteen ajatelleeni nuo aspektit, ehkä ajattelen kirjaa jälkikäteen, huomioin ajatuksiani, vertailen, ehkä siis pohdinkin. 

Mutta, pidin siis Palosen toisinkoisesta Suolavedet (ja erityiskiitos sen kannesta, joka sai minut tarttumaan teokseen) ja tämä ensimmäinen , esikoisteos, oli mielestäni huomattavasti taiteellisesti toisinkoista kiinnostavampi, moniulotteisempi, laaja-alaisempi, kiinnostavampi osalta. Olkoonkin, että tämäkin on Kriittisen korkeakoulun tuote, niin tässä ei niinkään tuntunut se Kriittisen klangi, jonka nykisin aika usein tunnistan. Tässä teoksessa oli eri näkökulmakertojia, surrealismiakin. Ja vaikka itse olisin voinut elää ilman luurangon näkökulmaa, niin joo, ehkä se toi pikkuisen lisää henkilögalleriaan. Mutta tarina oli hieno, sadan vuoden takainen rangaistus raskaudesta julma ja kuvattu hienosti, koko se tuska ja vaikeudet ja nykypäivän yksinhuoltajaäidin haasteet, pojan ja isän suhde, hienosti kuvattuina ja jotain kiinnostavampaa tässä oli kuin paljon "kaupallisemmassa" suoralinjaisemmassa Suolavedessä.

Osma Aarnos: Valvomo 4/pp

Tässä oli jotain erityisen kivaa, toki myös jotain (ihan liian ) trendikästä, joka pikkuisen häiritsee mutta toki ymmärrän markkinan ja kysynnän ja tarjonnnan lain (että tematiikka kiinnostaa sekä kustantamoita ja sitä myöden myös lukijota(???)), mutta jos siis sivuutan sen, niin teksti oli hienovaraista, rohkeaa, suoraa ja häikäilemätöntä mutta erityisesti hienosti herkkyyden ja voiman vaihtelua myötäilevää ja kirjailija osaa hienosti kuljettaa tarinaa. Jos ajatellaan, että keskiössä on päähenkilönä henkilö, joka heilahtelee niin elämäntilanteessaa, parisuhdetilanteessaan, seksuaalisuudessaan ja vireystilassaan (nukkumattomat aivot!) ja ainoa mikä tuo raameja selkeyttä jyrkkää rajaa tulee työstä rikosseuraamuksessa vankeinhoitolaitoksessa. 

Joo, tykkäsin. 

Odotan seuraavaa.

Suosittelen tätä. 

Tämä oli hyvä ja on kiinnostavaa tietää mihin suuntaan nyt vankilaympäristöstä kirjailija siirtää katseensa (kun mielestäni tätä aihe koluttiin ihan pohjamutia myöden)