tänä isänpäivänä 

Mun isän tuhkat on peitelty maahan alkukesästä kaksi vuotta sitten. Nyt isän on hyvä olla, niin luulen. Isä sairasti pitkään, syöpäperkele vei hienon miehen, hienon ihmisen. Isä oli jästipää, oman päänsä pitäjä. Ei suostunut tutkimuksiin, ei hoitohin. Jos kerran on meno, niin mennään sitten, taisi ajatella ja niin mentiin, kivun kautta loppusuoralle. Kalkkiviivoilla oltiin siskojen ja äidin kanssa. Päästiin kaikki saattohoitamaan isää, saattamaan tästä maailmasta pois, josta jo kovasti pois halusikin. Tai ainakin halusi kivuista pois, raihnaisuudestaan. Pääsi ja hyvä niin olkoonkin, että ikävä meille tietenkin jäi, meille tyttörille, äidillekin ja kaikille lapsenlapsilleen. Tänään ajattelen juurikin eniten lapsiani, omaa jälkikasvua, ommaa pientä tyttärenlasta, joka jäi vailla pappaa, jäi vaille minun isää ja niin, ikävä on kova, mutta nyt ei satu enää nämä maalliset ja muuistellaan mitä muistetaan, väritellään mikä jo unohduksien liepeille pyrkii.

Hyvää isänpäivää, täältä toiselta puolelta rakkaudella tervehditään. Anne