taidokkaat novellit

Sana Krasikov: Vielä vuosi. 2009. Siltala. Suomenyanut Helene Butzow.

Sana Krasikov syntyi ukrainalais-georgialaiseen perheeseen Ukrainassa ja kävi koulunsa Georgiassa ennen kuin perhe muutti Yhdysvaltoihin.

Krasikov on valmistunut Iowa Writers´Workshopista ja sen novellikokoelmasta huomaa, novellien täydellisyydestä, niiden täydellisestä rakenteesta, tekstin kuljetuksesta.

Myös novellien aihepiireistä on selvää, että niiden maailman Krasikov osaa, tuntee hahmonsa, heidät, jotka haluavat leveämmän elämän perään Amerikkaan, tuntee heidän päämääränsä tai päämäärättömyytensä, halunsa muuttaa paremman perään ja jos se ei onnistu, tuntee heidän tarpeensa tyytyä.

Novellien henkilöt ovat kaukana kotoaan, maahanmuuttajia tai emigrantteja, hanttihommissa tai ainakin koulutustaan vastaamattomassa työssä. Kuvaus, niin paikoista kuin hahmoista, on täsmällistä ja sävykästä.

Pidin näistä kahdeksasta novellista, niiden odottavasta tunnelmasta tosi tosi paljon, pikkuisen taisin rakastuakin, jotain erityisen kiehtovaa, erityisesti tunnelmassa, jonka Krasikov novelleihinsa luo kiehtoo, erityisessä amerikka-venäjä-ukraina-tunnelmassa, vaikkakin juuri nyt niiden yhdistelmä tuntuu pikkuisen (nolosti) irvokkaalle. (Jollain tasolla, tässä maailmanajassa, tuntui epämukavalle lukea Krasikovin novellikokoelmaa. Viittaan nyt itäiseen naapuriimme, sen kansaan vaikkakin Sana Krasikov, itselleni aiemmin täysin tuntematon kirjailija, on siihen liittymätön, - tietenkin- ja kirjoittanut oivallisen esikoisteoksen, novellikokoelman ja se, että pidin tästä kokoelmasta, novellien tunnelmasta, jotenkin oudolla tavalla nolottaa, ja saa aikaan epämukaviakin tuntemuksia, ehkä niiden hahmojen elävyydestä johtuen, vaikka toki ymmärrän, että tunteeni on typerä ja turha.Mutta aika on hullu ja se näköjän saa aikaan hulluja tuntemuksia, yksilöissäkin.)

Rakastan novelleja. Jos joku minut tuntee, niin tietää, että novellimuoto on itselleni rakas ja olen niitä jo lukenut aika tavalla, joten ihan kaikki ei enää kelpaa tai tunnut luonteenomaisilta tai taidokkailta.Krasikovin novellit, sen sijaan, ovat sekä muodoltaan että tarinankerronnaltaan oikein oivallisia, erittäin hyviä. Niissä tavoittuu naapurikansojemme stereotyyppiset piirteet, elämisen tapa ja tunnelma. Erityisesti luonteenlaadun, ilmeet ja tilojen ja ihmisten mukanaantuoman tunnelman oli mahdollista tuntea käsissään, lukiessaan. Se oli hienoa.