hei tytöt, nyt vähän selkärankaa!
Raphalele Billetdoux: Kuin kissantassun hipaisu. 1976. Suomentanut Leena Rantanen. Ranskankielinen alkuteos Prends garde a la douceur des choses
Kirjailijaa kuvailtiin uudeksi Francoise Saganiksi teoksen takakannessa ja muistan kyllä joskus 1980-luvulla lukeneeni Billetdouxia kirjallisuustieteen opintoihin (Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivänne) taisin kirjoittaa jonkun esseentapaisenkin, ehkä ranskalaisesta kirjallisuudesta, naiskirjallisuudesta, toivon, että feminismistä.
Mutta siis, tämä taas akuniisti ja lyyrisesti nimetty teos on tunnelmaltaan saganmainen kuten takakannessa "luvattiin". Olisi silloin vain kun ostin tämän antikvariaatista, pitänyt muistaa myös, että en erityisemmin pidä
Saganista, jotenkin siitä välinpitämättömästä hihittelevästä miehen silmien alla paistattelevasta pikkulolitameiningistä. Se ei nappaa lainkaan ja tämä teos, todellakin saganmainen.
On kolme sisarta, isä ja äiti väljähtyneessä omituisessa avioliitossaan ja kun äiti kuolee, tyttäret lähtevät omille teilleen, ja isä, hän oli jo pakannut matkalaukkunsa ja niin hän lähti tulematta koskaan takaisin. Naisten elämä vaikuttaa päämäärävapaalta hortoilulta, jonka viittoina toimivat niin miesten seksulaaiset halut(täytäntöönpanot,
Billetdoux ehkä sanoisi), omaan paikkaan solahtaminen, kuin huomaamatta, kuin tahtomatta, kuin osaamatta lainkaan ajatella, omaan seksuaalisuuteen nojaten kaikki tämä, koko eöämä, se jotenkin omituinen vastuutaottamaton hortoilu. On oma viehätysvoima, oma ulkonäkö, oma tuittuileva luonne, mielialavaihtelut kuin pienellä tuittupäisellä lapsella.
ei vaan kestä.
Kun olen lukenut pinon uusia viimevuosina julkaistuja ranskalaisteoksia, saan samantyyppisestä tunnelmasta kiinni (nämä ranskalaiset naiset, miehet, outo hortoilu ja jotenkin etäinen osallistuminen omaan elämään) niin olen kyllä nauttinut tämän vuosituhannen, tämän vuosikymmenen uusiatuusista tuotoksista enemmän, sillä nämä
Saganit ja
Billetdouxkin jättävät minut hämmennyksen valtaan. Että miten nämä vallankumouskansan naiset ovat ihan saippuapalasia, niskaansa nakkelevia letukoita. Miehen ihalusta eläviä, miehen katsetta kaipaavia pöhköläisiä.
Nyt väliin jotain muuta tai alan minäkin polttamaan tupakkaa ja opettelen nakkelemaan niskaa, mutristelemaan huulia ja tuittuilmeilemään
