kokonainen maailma, kuitenkin 

Lily King: Five Tuesdays in Winter

Amy Bloom: Come to me: Stories 

Jo Ann Beard : Juhlahetkiä 

Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia 

Viime aikoina lukemiani novellikokoelmia. 

Tutuin novellistina näistä neljästä kuvaan valitusta kokoelmasta /kirjoittajasta oli etukäteen vain Murakami ja se mikä Murakamista tiedetään (=tiedän), on tekstin kuljetus ja niin hän taas, kuljettaa tekstiä, kuljettaa lukijaa, hahmojaan, ajatuksia (ja kaikki menee hyvin kun ei tartu Murakamin setämäisyyksiin). 

Erityisen hieno oli kokoelman ensimmäinen novelli Drive my Car, sillä novellin pohjalta tehty elokuva on yksi leffasuosikeistani ikinä!!!

Muutoinkin, Murakami toimii (aina?), jos ei muuta niin varakeinona.

Lily Kingin Writers & Lovers - romaani osottautui alkuvuodesta positiiviseksi yllätykseksi ja niin King yllätti positiivisesti myös novellikokoelmallaan. Pidän Kingin "kevyehköstä" tavasta kirjoittaa. King ei kuitenkaan lipsahda makeiluun tai ällökeveyteen sillä ne eivät ole my cup of tea. Tämä oli kiva, helppo. 

Pikkuisen vaikeampi oli Jo Ann Beard, jonka Tammen juuri julkaisema novellikokoelma (esseekokoelma?, tai joki hybridi) on ollut esillä kirjagramissakin. Beardin kokoelma oli itselleni haasteellisin näistä neljästä, novellit liukuivat esseeseen mutta ei se sinällään haittaa, mutta jaarittelevuus ei ollut lajityypille eduksi.

Epätasainen taas ei ollut lainkaan Amy Bloom, josta tuli heittämällä yksi lempikirjailijoistani (ehkä paikkamaan pikkuisen rapautunutta suhdetta Alice Munroon). Amy Bloom on tarkka havainnoitsija, tarkka kirjoittaja, psykologisesti syvä ja kirjoittaa Bloom osaa. Teksti on selvää, etenevää, tarvittavien sivupolkujen kautta varmasti kulkeutuvaa. 

Nautin kokoelmasta tosi paljon ja ostinkin tämän perään kokoelmansa Rowing to Eden, jossa on suurin osa tämän kokoelman novelleista mutta ah niin moen monta muuta, uutta ja se, se on myös ihana ja ehkä kirjoitan siitä joku kerta enemmän.