Neljä vuosikymmentä sitten meren ympäröimänä
varuskuntasaaressa
Salainen parisuhde päättyy, tyttö jää asunnottomaksi, ilman rakkautta ja hän muuttaa varuskuntasaarelle, kauas, lossien ja laivojen taakse, keskelle merta, keskelle ei mitään.
Ja jo menomatkalla laivalla on Björn, outo mörrikkä, jonka kanssa, jonka kautta, jota odottaen tyttö viettää aikansa, vuotensa saaressa. Ja on entinen rakastettu, mantereella, nyt jo lasta samassa toisen kanssa menossaa naimisiin ja saarella on piväkoti, saaren karu elämisen muto, varusmiehet, siilitukkaiset.
Henkilögalleria, josta on vaikea pitää, maisema ja tunnelma, käsinkosketeltava ja kun periodi on 1980-luku, ydinvoimalaonnettomuuden aikaa, samaa aikaa, jota itse juuri muistelin, neljän vuosikymmenen takaa, niin tämä osui ja upposi.
Pidin.
"Mikään elämässäni ei ole mennyt eteenpäin, enkä ole päässyt ongelmistani. En ole oppinut itsestäni mitään uutta. En pysty sanomaan, kenen tai keiden kanssa jaan elämäni tulevaisuudessa. En tiedä siitä mitään vielä. Mikään haluamani ei ehkä koskaan tule onnistumaan.Silti, käsittämätöntä kyllä, kun nostan laatikoita peräkärryyn seuraavana aamuna, minusta tuntuu, että otan mukaani koko saaren. Kannan sitä tästä lähtien mukanani, minne ikinä menenkin."