Nick ja Henry James ja Lontoo

Teoksessa on myös Hollinghurstin loppusanat, koskettavat, taustoittavat miksi hän päätti sijoittaa juuri tähän tarinan homokultturin pimeät puolet, aikakauden surman, aidsin. Mutta, olkoonkin, että seksiä ja huumeita ja aidsia oli tarinassa todella todella todella paljon, ilman niitä tätä tarinaa ei olisi voinut kirjoittaa.

Nick tutustuu homokulttuuriin, snorttaa kokaiinia enemmän kuin mikään laki sallii ja kirjan sivut tihkuva (homo) seksiä ja jos on niitä molempia on paljon (seksiä ja huumeita), ja luonnollisesti myös aidsia, mutta kuten kirjan nimi sanoo The Line of Beauty, seuraa tekstin kuljetuksessa, motiivina niin arkkitehtuurissa, designissa, kokaiinissa, maisemassa, sillä Nick on kauneuden etsijä. Intertekstuaalisena tasona kulkee Henry James, josta Nick kirjoittaa väitöskirjaa ja harmitti etten enemmän tunne Henry Jamesia, mutta en antanut sen lopulta kuitenkaan häiritä, uskon, että sain kirjasta tarpeeksi irti näinkin sillä sanoinko jo, rakastin tätä kirjaa, sen tarinaa, tunnelmaa, tasoja, poliittisuutta, yhteiskunnallisuuta, sen rakkautta, maailmojen törmäyksiä ja jos kirjailija jälkisanoissa kertoo kumartaneensa Henry Jamesin suuntaan jo kirjan kertojarakenteessa (yksi näkökulma, ulkopuolinen kertoja koko teoksen), hän valitsi hyvin, se sopi teokseen. (Ja kun selasin muita Hollinghursteja, onko samantyyppinen asetelma myös muissa teoksissaan? esim Our Eveningissä, uusimmassa, ja aika monessakin The Line of Beautyä edeltävässä ja se hämmentää, aina mietityttää miksi niin samankaltainen juoni, koska kirjoittaa hän osaa, historiallisia perhe/sukukronikoita melkein ja jos teokset toistavat juonellisesti toisiaan, jotenkin teos pienesti latistuu mielessäni). Mutta silti, hieno teos (mutta pitää "sietää" muutamaa helposti triggeröivää puolta, mutta jos ne ei haittaa, tämä on ihana. Minulle tämä oli ihana).