kun naisen paikkaa osoitetaan… 

Eeva Joenpelto: Rikas ja kunniallinen. 1984. WSOY 

Eeva Joenpelto- kierrokseni jatkuvat. 

En vielä ole lähelläkään viime vuoden luettujen purkamista, joten, pahoittelen, menen limbona mahdollisimman matalalta, jotta suorittajaminäni tekee edes lukupäiväkirjaa vaikka tuskin näitä voi arvioiksi edes laskea, mutta siis. 

Eeva Joenpelto kierrokset jatkuvat. 

Nyt on vuorossa Joenpellon näkemys yritysmaailmasta. Näkemys ei ole mitenkään mairitteleva, ei tietenkään, vaan perheyrityksen, hotelliketjuksi kurkottelevan yrityksen perheen toiminta, jännitteineen ja huolineen oli kovin todentuntuista. Raadollista.

On vuoden mittainen ajanjakso, mutta siihen Joenpelto saa kuvattua yrittäjäperheen elämänkaaret, yrityksen liiketoiminnan nousut ja sukellukset.

On toimitusjohtaja, murahtelija, murehtija, jolle perinteiden kunnioittaminen ja korkea laatu määrittelee työtä, tavotteita.

On perhe, jossa on opettajavaimo, kotiin perheen pojan, yrityksen perijän vanhempien toiveita hartioillaan kantavan pojan lukuja vahtaamaan jäänyt huokaileva kätyriäiti.

Vaimo on hiirulainen, puhumaton ja voimaton.

Poika ei halua yritysmaailmaan, ei isänsä hänelle antamia huolia kantamaan,mutta puhumattomuus, voih puhumattomuus ja tuska ja käsienvääntely. Huokaus.

On kaksi tytärtä, toistensa vastakohdat ja joista lukija ymmärtää toisen mahdollisuudet yrityksen jatkajaksi, mutta kun hän on tyttö niin ei voi… aarrgghh… ja molemmilla tyttärillä miehet, toinen pyrkyri, joka havittelee appiukkonsa positiota, asemaa suvun päänä.

Ja sitten on tämä toinen, tarmokkaan tyttären vätysmies, taitelijoiden poika, joka kallistuu pulloon.

Näissä asetelmissa Joenpelto kirjoittaa hotellimaailman, yrityksen pyörittämisen haasteet, perheyrityksen, vallankaappauksen yrityksen, elävästi voimakkaasti täyteläisesti. Tulevaisuudessa välkkyy 1990-luvun lama-aika, ja senkin Joenpelto heijastaa tekstiin muuta ehkä itseä eniten kosketti Joenpellon tekstissä naisen paikan korostaminen. Naisen paikka on olla puhumaton kiiltokuva, hoivaaja ja huolehtija, salainen syrjähyppy, synnyttäjä, palvelija, miehen vallan alla ja niin, tuon (kammottavuuden)Joenpelto kuvaa verevästi.

Monta kertaa teki mieli heittää kirja nurkkaan, mutta niin, kyllähän ton tiedän, itsekin olen ollut nori nainen tuolloin ja maailma, se oli tuollainen.

Ja pojan paikka, tämänkin teoksen Mikon, hänen paikkansa olisi olla kovapintainen liikemies vaikka poika ei tahdo ei halua ei osaa ei kykene ja ansionsa ja toiveensa ovat aivan muualla, mutta sitä isä ei näe, ei halua nähdä ja pojalle aiheutettu tuska on käsinkosketeltava ja äiti, hän huokailee ja kyselee verbit ja tytöt, he sinnittelevät, koettavat löytää paikkansa.

Huokaus.

Lukusuositus, kuitenkin, sillä Joenpelto osaa tämän genren, on siinä mestari.