pitkällä aukealla

16.10.2026

samalla kylällä kuin ennen

Tommi Kinnunen: Pitkä aukea. 2026. WSOY

"Kun äiti kuoli, monen kymmenen vuoden odotus viimein päättyi ja me saimme ison talon täysin itsellemme."


Olen lukenut Kinnuseni. Tämänkin luin. Tästäkin pidin. 

Lukemisesta on nyt viikko, enemmän. 

Eniten muistan tunnelman. Juonenkin ja sen elämäänsä tyytymättömän äidin, sen, joka sysäsi pahan olonsa lapsiinsa, miniäänsä, lapsenlapsiin (niihin samassa talossa asuviin pojantyttäriin, ei pojanpoikaan). Niin, ja mieheensä. Ehkä eniten muistan Johanneksen, juurikin tämän vihaisen, elämäänsä pettyneen pojan, joka kerta toisensa jälkeen haki isänsä, aina jostain, jonkun miehen luota, jonkun miehen, jolta haki rakkautta, hyväksyntää. 

Kyllä, ehkä eniten muistan juurikin kirjan alun, Johanneksen rakkauden ja hämmennyksen, isän kamppailun, lopulta itseltä otetun elämän. Negatiivista en lähde ruotimaan, sillä tämä, Pitkä aukea, on lukijakunnalleen tehty täsmäteos, ammattimaisesti kirjoitettu, viilattu ja puunattu.


Share