trying to feel his words, his pain 

Ocean Vuong: Time is a mother. 2022

I listened this as the author himself was reading the words he had written. That, for me, I think, made this a better experince for me since I know, I have my shortcomings understanding all the words, all of the motifs, all of the themes (being a white middleaged middle classed heterosexual woman?). But, I felt his words, his pain.

Kuuntelin tämän, koska runoilja/kirjailija/taitelija itse luki teoksensa ja luulen, että se vei minut lähemmäs hänen sanojaan, ajatuksiaan, jotka muutoin olisivat jääneet ihoni ulkopuolelle, ymmärrykseni ulkopuolelle. Ulkopuolisuuden runoistaan (teoksistaan) ymmärrän, se on tuttu, liiankin, mutta niin moni muu runoilijan teeman, aiheen, motiivin, tuskansakin ei minua sydänjuuriaan myöten tavoita (vain empatian ja halun ymmärtää verran ymmärrän, mutta olen valkoinen myöhäisessä keski-iässä (?) keskiluokkainen eurooppalainen nainen ja niin, moni asia menee ohi, vain haluni ymmärtää osuu). Luulen siis, että minusta on vain osittain ymmärtämään runoilijan /kirjailijan /taiteilijan perimmäistä tuskaa, suruaan, tyhjyytään mutta runoilijan ääni, lukeminen, eläytyminen, eläminen toivat sanat lähemmäs ydintä, runoja, sanoja, tunnetta.

Ja miksi luen Vuongia, niin kaukana minusta kirjoittavaa - ehkä tähn liittyy nykyinen keskustelu kirjallisuuden haastavuudesta mutta ennen kaikkea,

uskon, että hänellä on sanottavaa, oman haavansa lisäksi sanottavaa, joka nousee yksilöllisyyden yläpuolelle, yhden kokemuksen laajentuneeksi yhteiseksi kokemukseksi.