kun kirjassa on kaikki oikein 

" Joskus on helpompi unohtaa kuin muistaa. "

Joel Haahtelan alkutuontanto, olkoonkin että Totuuden kaipuu- trilogia myös, mutta etenkin nämä "ei niin hengelliset", kuten Elena ja Naiset katsovat vastavaloon ja Perhoskeräjä ja Katoamispiste ja Lumipäiväkirja, erityisesti vetoavat minuun.

Nyt luin taas pitkästä aikaa Tule risteykseen seitsemältä (2002) ja taas mykistyin. Haahtela osaa kertoa tarinan, tämänkin, pohjavireeltään surullisen, kaipauksentäyteisen, niin, että lukemista on vaikea lopettaa. Ei malta lopettaa. Kieli, teksti, alakulo, mutta ennen kaikkea jonkinlainen rauha, tilanteeseen tyytyminen, jonkilainen onnellisuuskin kussakin olotilassa, olkoonkin alakuloisessa tai kaipauksentäyteisessä, on niin vahvasti läsnä, että se tuo levollisuutta rauhaa toivoa ja lämpööä miyös minulle, lukijalle.

Rakasti tätä, tämä oli upeaa Haahtelaa ja matkustuskuume, vaikka kirjan Portugaliin, Lissaboniin, Oportoon Auguston ja Lenan ja Inesin ja Pedron ja Esmeraldan ja Ferdinandin Ja Jorge Baratan ja / tai Daniel Delgadon ja August Kalmin ja ja ja …

Upea teos. Rakastin tätä. Kaikkea tässä.

"Huomenna en enää kirjoita, huomenna katoan elämääni, heitän tuuleen tarinan, teille, isälleni, tuntemattomalle lukijalleni."