runoutta

Tekee hyvää lukea runoja. Pentti Saaritsan lisäksi luin Katja Seudun Runoilijan veisun, mutta koska itselleni on vaikea kirjoittaa runoista, kirjoitan vain Saaritsasta (jolloin vältä tällä päätölsellä toisesta kirjoittamisen. Näin vaikeaa se on.) 

Saaritsa on hieno runoissaan - nopea oivallus havainnossa ja teksti vie eri suuntaan kuin lukija luulee menevänsä.

Älykästä kaunista elämänmakuista. 

Tietenkään jokainen runo ei nappaa, ei yhtä syvältä jokainen kosketa (tässä erityisesti osa V, jossa muille ihmisille /taiteilijoille omistetut runot) mutta tässä esimerkit sellaisista, jotka muistaa, jotka toivottavasti kulkeutuvat kauan mukana. 

Sitten kun lähden,

Kun olen saanut valmiiksi

Kaiken peruuttamattoman,

Myös varjoni lähtee;

Yhtenä miehenä 

Astumme taapäin 

 Askele, kaksi ja aurinkoa vasten

Olemme yhtä jalkaa

Ja kättä, varjo ja liha,

Ja se mikä sitten 

Poskella viereii

On joko hikeä tai kyynel

Mutta ei sillä siinä

Vaiheessa enää

Ole niin väliä.

Kun alkaa auringosta kirjoittaa

On jo auringon menettänyt,

Kun rakastetustaan alkaa kirjoittaa on jo 

Rakastettunsa kolmesti menettänyt,

Mutta se mikä palaa

On vielä kirjoittamatta,

Se palaa meidän sisällämme ja on syttynyt

Ilman tulitikkua tai muuta valkeutta

Se saapuu ilman aselta takaisin

Ja on läsnä.

Se mikä palaa, se palaa joskus 

Kaikissa merkityksissään.