pakkomielteestä omistamisesta ja vähän rakastamisestakin 

Niputan Thora Hjörleisdottirin Magman samaan postaukseen Annie Ernauxin The Possessionin kanssa.

Pari ilmeistä syytä. 

Ensinnäkin, kirjoilla on sama koko (pienoisromaanimuoto?), mutta myös, olkoonkin, että Ernaux kirjoittaa The Possessionissa itsestään ja Hjörleisdottirin Magmassa ehkä ei, niin molemmissa teoksissa käsitellään pakkomiellettä vaikkakin  Ernaux on nimennyt kirjansa teemaksi omistamisen, ei pakkomiellettä saati rakkautta. 

Lisäksi on siis kiinnostava vastakohtaisuus. 

Toinen kirjailijoista on jo kalkkiviivoilla, toinen juuri ponnistanut lähtötelineistä tai lähtenyt kaariviivalta pitkälle matkalle, sillä pitkänmatkan taivaltajaa hänestä toivon. 

Ernaux on hallittu ja hillitty eikä suuria tunteepurkauksia tarjoilla lukijalle (tuttua aiemmista Ernauxista) vaikkakin muutama mustasukkaisuus/kilpailutilannekohtaus nostaa esiin myös kirjoittajan, mustasukkaisen naisen, tunteet. Magmassa hämmästytti se, että teksti ei ollut erityisen tunteikasta ja toisaalta tilanteiden - alistamisen ja väärinteon määrä ja muodot - nostivat  pintaan säälin päähenkilöä kohtaan. Kaikenlaisia äidillisiäkin tunteita huomasin nousevan Magmaa lukiessa pintaan, puhumattakaan siitä, että huomasin myös tuntevani pettymystä ja toivottomuutta, suruakin. 

Todellako on niin, että edelleen (!!!) vaan tytöillä on mahdotonta asettaa itselleen rajoja, pitää niistä kiinni, olla alistumatta kaikenlaisten idioottien mielenvinkauksiin, usein seksuaalisiin ja sellaisiin, joissa tytön oamntunnonarvo (jos sitä on) annetaan polkea maan rakoon ja kaiken lisäksi (joka aiheuttaa voimattomuuden tunnetta)se, että tyttö ei sano vastaan, ei pane vastaan, ei kieltäydy vaikka ei halua suostua ei halua tehdä ei halua tulla vahingoitetuksi sillä tytön halu olla valittu, olla rakastettu menee kaiken ohi. 

Niin surullista. 

Voi tyttörukkaa (Magma). 

Voi naisrukkaa (Ernaux). 

Kävi sääliksi se, että Magmassa tytöltä puuttui tahto ja mietin, missä se kaikki omantunnonarvo, feminismi, ihmisarvo tai edes rakkaus tässä yhtälössä oli? Ei ollut. 

Tulin surulliseksi tästä ihan hyvin kirjoitetusta lyhyestä tarinasta, ja toivon, että tulevaisuudessa tytöt pitävät enemmän huolta itsestään, omista rajoistaan, tarpeistaan ja oppivat niitä ilmaisemaan ja pitämään niistä kiinni ja sitten kun he tulevat Ernauxin teoksen naisen ikään, he osaavat olla vähemmän omistushaluisia, vähemmän omistushaluisia.