Elämä ympärillä viheriöi, meri kimmeltää auringossa, lätäköt kiiltävät sateessa, linnut laulavat.
Tässä yhtenä päivänä kävin leffassa (upea Jim Jarmuschin Father Mother Sister Brother) ja tänään mietin juoksulenkillä tapaamista leffan jälkeen. Kävimme ystävän kanssa Pitkänsillan tällä puolen mielenkiintoisessa paikassa, tapasin kauniin ihmisen (enkä näköjään muista ihmisen nimeä, en edes paikan /konseptin)mutta se mikä erityisesti jäi mieleen, oli kysymys (se nykyisin, viime vuosina niin kovin harvoin esitetty), mitä sä teet? (Työksesi tai muutoin?) ja huomasin, että (tottumattomuuttani, ilman rooleja?, ilman haarniskaa jonka taakse piiloutua?) takeltelin vastauksessa. Puhuin sekavia kirjoittamisesta, rakkaudesta kirjoittamiseen, kuvataiteesta, joka kiinnostaa, joka vetää puoleensa, puhuin naapurin kanoista vuohista aaseista hevosista ja lehmistä, joita rakastan ja jotenkin tunsin häpeää siitä, että ensimmäinen teos on julkaistu, nyt jo pari vuotta sitten, seuraaville käsikirjoituksille ei näytä löytyvän kustantajaa ja niin, olo on irrallinen, validoimaton, harmistunut, sillä kirjoittaminen pitää elämän ihanana ja niin, kiitos @dinasimonen - tiivistit sen mitä en osannut sanoa