sosiaalinen pääoma

tyttövallan syövereissä
Petra Forsten: Kadonneet tytöt. 2022. WSOY
Ja siis muiden upeiden teosten joukossa tässä teoksessa erityisen hyvää siis sen kaikenkaikkisen hienouden lomassa olivat teoksen jännite, jännitteen kantavuus, totuudenmukaisuus ja havainnoinnin hienovireisyys.
Kyseessä on siis Petra Forstenin esikoisteos neljän vuoden takaa, mutta teoksen teema, joukkoon kuulumisen psykologia, ulkopuolisuus, ystävyys, sen aiheet, sen tarina on (valitettavan) yhä vaan, aina vaan ikuinen (ehkä).
Teoksen selkärankana on (melankolinen, haikeakin, osittain ahdistavakin - mutta siis ennen kaikkea jännitteinen, odottava) tarina Agnesista, nyt Agnesista entisessä galleriatilassa. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa.
Agnes ei ole tavannut Lauman jäseniä kahteenkymmeneen vuoteen ja nyt, kaksikymmentä vuotta sitten sovituksi tapaamiseksi hän on varannut viiden hengen pöydän ravintolasta ja siellä hän istuu, seinillä hänen tekemäänsä, tuon kahdenkymmenen vuoden takaisen kesän innoittamana tehtyä taidetta ja (epäluotettavana kertojana) muistelee tapahtumia kahden vuosikymmen takaa.
Tarinan keskiössä kertautuu Agnesin hapuileva matka yhtenä kesänä Lauman jäseneksi, kipuilusta Lauman jäsenenä. Koko parikuukautisen Lauman ajan, kesän ajan, Agnes periksiantamattomista yrityksistä huolimatta, jää koko ajan pikkuisen ulkopuoliseksi, ikuisesti kuin sisään pyrkiväksi.
Tarina kertoo Agnesin ja Lauman ja kadonneen Margitin kautta tyttöyden mustista puolista (siitä aika normaalista), siitä miten tavallisuus ei ole hyvästä, miten ulkopuolisuutta, kiinnittymisen tarvetta, miellyttämisen halua käytetään hyväksi, tilasta, jossa yksi tyttö haluaa / pyrkii hinnasta viis-ajatuksella porukan jäseneksi (Lauman), jossa jo tiiviiseen porukkaan pääseminen edellyttää "taitoja", joita sillä pyrkivällä ei ole (Agnesilla tässä ).
Agnes saa salaiseksi mentoriksi Laumaan kuuluneen Ellenin. Koko teoksen ajan, jännitteisesti, Lauma vihjailee, antaa ymmärtää, vetää ja työntää, käyttää häpeämättömästi valtaa, manipuloi, odottaa tarinoita viihdytyksekseen ja Agnes on kuin sätkynykke langoissa ja hän koettaa selviytyä, sinnittelee ja kuitenkin, hän ihastuukin, suutelee.
No niin, Agnes, edelleen, kahden vuosikymmenen jälkeen, aika epävarman ja yksinäisen oloinen, istuu ravintolassa, viidelle henkilölle varatussa pöydässään, odottaa kaksikymmentä vuotta sitten sovittuun tapaamiseen neljää muuta Lauman jäsentä. Silloin, kesällä Lauma katosi, he kadottivat toisensa (josko Agnes heitä koskaan todella löysikään, oppi tuntemaan, heistä mitään teodellista tietämään). Agnes istuu ja odottaa, juo viiniä ja odotuksen ajan, illan ajan, Agnes käy läpi kesää kahdenvuosikymmenen takaa, oman elämän pirstaleisuuttaan, ulkopuolisuuttaan. Agnesin äidin työ teatterinäyttelijänä vei tytön aivan liian usein kouluun ja luokkaan "uudeksi tytöksi".
Galleriaan, joka sijoittuu tuntemattomaan paikkaan Suomessa, liittyy myös galleristin tyttären katoaminen, ylipäätään seudun tyttöjen katoaminen. Agnesin taidekin pohjautuu tuon kesän tapahtumiin, Lauman jäseniin, ilman todellista identiteettiä vaille jääneisiin tyttöihin, ja no niin, ei enempää juonesta. Tämä (Monika Fagerholmalainen) teos kannattaa lukea, kokea sen jännite (melkein loppuun asti tehokkaasti kantanut), epäluotettavan kertojan kuvaamat tilanteet, niin elävät ja voimakkaat ja kaiken kaikkiaan teos on hieno ja itse jään nyt odottamaan uutta Forstenilta, sillä pidin tästä jännitteisestä, taitavasti kirjoitetusta, hienosti rakennetusta teoksesta, todella paljon.