kerta kerralta parempaa

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Michael Cunningham: Tunnit

Luin kirjaparina Virginia Woolfin Mrs Dallowayn ja Micheal Cunninghamin Tunnit.

Harvoin on tarjolla kirjapari, 75 vuotta julkaisuvälinään, näin täydellistä, näin täydellisesti toisiaan täydentävää, toisiaan peilaavaa ja niin, tietenkin kaiken alku ja juuri, hän on Virginia Woolf, hän on Clarissa Dalloway, hän, jonka tajunnanvirtaan Woolf on mestariteoksensa kirjoittanut.

Näitä kahta teosta (ja yhtä elokuvaa eli Tunnit / The hours) rakastin, rakastan ja nyt kun luin nämä peräjälkeen, ah ihanuutta. Kirjallisuus on ihanaa.

En halua kirjoittaa näistä kahdesta teoksesta mitään puolivillaista, en todeta mitään laimeaa "tykkäsin ja suosittelen" ja huomaan noissa ajatuksissa, että on vaikea tiivistää, muutamalla rivillä halventamatta teoksia kirjoittaa niistä juuri mitään.

No mutta,

Tietenkin luin Woolfin ensin, jo sata vuotta sitten julkaistun aikansa kirjallista maailmaa mullistaneen (kuohuttaneen?) teoksen, joka näennäisen vaivattomasti etenee, etenee kuin tajunnanvirta, poukkoilee ja valmistelee tämän yhden päivän romaanin "juonen" aamuisesta kukkien ostosta Lontoossa illalliskutsuihin Dallowayn talossa.

Woolfin kirjoittamista kuvaan yhdellä ihailevalla sanalla ja se on rytmi.

Ja koska rakastan rytmiä, tavoittelen sitä kirjoittamisessani myös itse ja niin, rakastan myös kirjoitettua tajunnanvirtaa, joten ilmiselvää on, että rakastan Woolfia, mutta se, mikä Woolfin tekee mestariksi on Woolfin tarkkanäköisyys, havaintojen terävyys ja niin, nämä Mrs. Dallowayssa kristallisoituu. Tekstin rytmi imee lukijan kunkin henkilön pään sisään, heidän maailmaansa ja Woolf (tässä neljännessä romaanissaan) kuvaa - kuten jo sanottu - mestarillisesti kuvaa, jaaritellen oikeissa kohdin, kiihdyttäen oikeissa kohdin ja tekstiinsä saa kilpistettyä

ihmismielen liikkeet, sisäisten maailmojen kulun.

On siis tavallinen päivä Lontoossa, tavalliset tapahtumat, mielenliikkeet, mielen liike, sisäiset ajatukset, muistot ja nykyhetken ajatukset lomittuvat mutteivät sekoa, eivät sekoitu vaan ovat osa liukumoa, rakenteellista neroutta, tekstin maagista rytmiä, sen soljuntaa, taidokasta hallintaa.

Woolf kuvaa jokapäiviäistä elämäää ja sen ehtoja lomittaen hetkiin erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kokemuksia ja tekee sen teoksissaan vailla moraalisia arvo-arvostelmia ja tuo esiin henkilöidensä kyvyn tai kyvyttömyyden tuntea empatiaa, myötätuntoa ja läheisyyttä ja niin, ihminen on sama, nyt tai silloin.

Tavallisen päivän kuvailuun, sen kulkuun, ajatuksiin, tiivistyy koko elämä, kaikki se mikä on arvokasta ja merkityksellistä. Mutta mukana on myös joutavaa ja haihtuvaa, niin kuin elämässä on, sen tavallisuudessa ja tavattomuuksissakin.

Kyllä Mrs Dalloway, Virginia Woolfin upea teos on juurikin sitä - upea upea upea.

ja niin - Michael Cunningham. 

Toinen teokseni häneltä. Muutama viikko sitten luin Illan tullen ja ihmettelin, miksi muka tämä Tunnit voisi olla jotain muuta kuin se, mutta voi! Mutta oli! sillä tämä 

Tunnit oli mestarillinen, aivan omaa luokkaansa (toki myös verrattuna jo siihen, lukemaani), 

mutta miten upeasti Cunningam on tavoittanut Virginia Woolfin maailmaa, (oletettuja) ajatuksia, poukkoilevaa mieltä, ahdistuneisuutta, epävarmuutta, kaipuuta Lontooseen, kirjoittamisen tuksaa ja riemua. 

 Ja niin, jo tässä vaiheessa mainitsen, että Tunnit - se leffa - on lempielokuvni ikinä ja vaikka olen nähnyt elokuvan useita kertoja enkä siis ollut lukenut Cunninghamin kirjaa kuin vasta nyt, rakastin kirjaa yhtä paljon kuin elokuvaa. 

Clarissa 1990-luvun New Yorkissa, Laura Brown ja merkityksettömyyden ja roolien tuskat sotien jälkeisessä Amerikassa, Virginia Woolf 1920-luvun Englannissa. 

Cunningham - minun mielestäni - kirjoitti itsensä tällä teoksella kirjallisuuden historiaan, niin upeasti hän upposi näiden kolmen naisen maailmaan, toi heidät yhteen, eläviksi tunteineen, rooliensa takaa.