tytär ja sillä äiti ja isä, joka kohta jo ouzoa juo

"…Saili lähtee uuteen kouluun, lähtee saamaan uusia kavereita, kaikki lähtee alusta niin ettei mitään jää menneestä, kaikki tapahtuu äkkiä, mutta se ei Sailia haittaa, Saili on tehty muovailuvahasta, legopalikoista, kaikesta minkä voi purkaa ja koota, pikkutytöt ovat omenapuita, joita voi keväisin oksia, nipsutella vanhaa pois ja tilalle kasvaa uutta uutta uutta, entistä tuuheampaa, aina vain runsaampaa satoa. Aika harppoo pitkin jaloin, niin kuin sillä on tapana. Taivaalta putoilee aurinkotuhkaa, kuluu jälleen miljoona miljoonaa pikkutytön vuotta."

Luin Salli Karin esikoisen. Siitä ei tullut suosikkikirjaani. Jostain syystä - kuitenkin - tartuin tähän uuteen, enemmän kokeelliseen, minua enemmän kiinnostavaan ja yllätyin, ilahduin. Pidin, pidin oikein kovasti. Pidän erityisesti juurikin tällaista lyhyttä lyyrillistä genrerajat ylittävästä tekstistä, tarinasta, jossa on kulmat ja särmät ja raot ja tiivisteet ja teos laajenee ja supistuu juuri samoin kuin ihmisen tarinat mieli unohtaminen ja muistaminen sekoittuu. Tykkäsin siis oikein kovasti tästä melkein kertayöllisestä ahmittavasta tarinasta perheestä, tytöstä aikuiseksi kasvavasta ihmisen tarinasta. 

Hieno teos, jossa oli selkeä oma ääni, oma rytmi ja hengitys.

" Äitirakkaus on hajamielistä ja arkista. Se on uneliasta ja ärtynyttä, tukistavaa täikamparakkautta, se on mikrokuumaa makaroonilaatikkorakkautta. Äitirakkaus on huokailevaa kotiintuloaikarakkautta, se on pöydälle jätettyä viikkoraharakkautta. Äitirakkaus tulee tukkupakkauksina, se on RAX-pizzabuffetrakkautta, jossa jälkiruokabaari kuuluu hintaan ja ylimääräisen voi kaapia surutta roskiin, jos ei juuri nyt jaksa.Isärakkaus on puolestaan intensiivistä ja arvaamatonta luksuslomarakkautta. Niin kuin syntymäpäiväkortit, jotka saapuvat väärässä kuussa ja juhlivat väärää vuotta. Niin kuin paketit täynnä liian pieniä t-paitoja ja pinkkejä koruja. Niin kuin puhelut, joissa isän ääni on sumea ja vieras, joissa isä nauraa vitseille, joita Saili ei ymmärrä. Saili lusikoi isärakkauden viimeistä murua myöten ja aina jää nälkä."

"Ja kerro tämä elämäntarinasi millä tavalla vaan, kunhan pidät huolen, että se vie sinua kohti rakkautta. Se on ainoa suunta, joka ihmisellä pitää olla. Ihminen joka alkaa rakkautta pelkäämään, menettää lopulta kaiken. Siinä menettää toiset ja ittensä. Tämän verran kehtaan sinua neuvoa, koska oon sinulle isäksi syntyny ja sinä minulle tyttäreksi, eikä sitä voida muuttaa vaikka molemmilla tekee kipeetä tämä oleminen. Se on rakkautta se, joka sattuu, ja minkä sille voi, kun rakastaa niin helvetisti."

(Oli pakko lisätä nämä lainaukset sillä on siis tytär, äiti ja isä ja näissä tiivistyy upeasti asetelma, henki, tunnelma).