tarinat ja niiden versiot 

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa. 2017. Gummerus

"Katson hänen katoavaa hahmoaa. Suorana ja pehmeänä, olkalaukkuaan ylpeästi kantaen. Entinen mieheni, Lili. Mies, jonka elin liikahti aina kun hän niisti. Poika, joka seisoi lammastallissa ja astui ulos. "

Kaksi eri tarinalinjaa.

On minäkertoja ja on Kristoffer Kolumbus, kaksi niin maantieteellisesti, ajallisesti kuin kielellisetikin erillään olevaa tarinalinjaa, jotka lopussa sekoittuvat ja jos ymmärsin oikein, näiden tarinalinjojen, erillisten tarinalinjojen avulla halutaan todeta sama prosessi, että jokin totuutena tai tunnettuna pidetty osoittautuukin täysin joksikin toiseksi ja tämän uuden totuuden myötä maailma muuttuu. Intia ei ollutkaan Intia, mies ei ollutkaan mies.

("Olin oikeassa, Intia oli siellä, minä löysin sen!" Ja "Minulla oli mies!").

Nämä totuudet vaihtuivat myöhemmin, prosessissa, toisiksi, totuuden muuttuneen totuuden jälkeen todellisuus oli toinen, toisenlainen, uusi

"Minä rakastin miestä, jonka sisällä oli valkoinen laakso. Miestä joka oli vain reunoja. Miestä josta oli maalattu kuusi muotokuvaa, mutta yksikään niistä ei ollut totta."

On siis (minäkertoja) nainen, aviovaimo, jolla on mies, aviomies, joka haluaa olla nainen, muuttua naiseksi ja tästä alkuasetelmasta teos lähtee.

Teos kertoo kirjoittajan faktuaaliset tunteet, ainakin osittain fiktiiviset tapahtumat siis kutakuinkin mahdollisesti autofiktion alle kirjattavat omakohtaiset kokemukset, omakohtaiset tunteet (niin luulen, en tiedä) ja minäkertojan tason oheen kirjoittaja lomittaa miehelle fiktiivisen lapsuudenkuvauksen, faktuaalisiin tapahtumiin perustuvan Cristobal Colonin, Cristoforon, Kolumbuksen matkat, tavoitteisiin löytää suotuisat tuulet, uusi manner, löytää uudenlainen tapa elää.

Teoksessa on kunnianhimoinen rakenne, joka mielestäni monissa tasoissaan toimii, mutta mielestäni vaatii fyysisen kirjan, näkymän sivuille, väliotsikoihin, tilaan, rivien väleihin.

Luin minän kertomuksen, minän ajantilaan kuuluvan kertomuksen tarinana minähenkilön tuntemuksista, jolloin hänen miehensä ilmoittaa haluavansa olla nainen, haluavansa uudenlaisen elämän, ilman vaimoaan, ilman avioliittoaan (enkä halua ottaa kantaa autofiktiivisyyteen enkä lukea tästä sen binääritasoja, transtasoja). Ehkä teoksessa oli autofiktiivisiä osia sekoitettuna fiktiivisiin ja faktuaalisiin osuuksiin, niin luulen, mutta ainakin Lili Laalaa-osuuksissa (joista en välittänyt) on fiktiivinen taso, keksitty tarina ja lisäksi siis Kolumbus-tarinalinja, totuudellinen taso, joka myöhemmin todettiin erheelliseksi (Kolumbus ja Intia, väärä mantere). Monta tasoa, monta tarinalinjaa, monta mahdollista tulkintaa.

Ilman tulkintaakin kunnianhimoinen mielenkiintoinen teos.

"Jokaisesta tarinasta on versionsa. Jokaisella versiolla on tarkoituksensa."

(ja koska kirjat johdattavat toistensa luo, minut tämän Ahavan kirjan luo kuljetti Ahavan ja Puikkosen teos Rakennenautintoja. Esseitä irjoittamisen ja lukemisen ilosta.)