perheet siskokset äidit toksisuus

Oma kirjoittamiseni oli näiden neljän teoksen aikana sellaisessa vaiheessa, jossa suomenkielisen kirjallisuuden lukeminen tuntui vaikealta. Silloin yleensä englanninkielinen kirjallisuus kuitenkin onnistuu, ei sekoita omaa kirjoittamista mutta tavallaan täyttää lukemisen tarpeet. (Luin vain Susanna Hastin mutta se on ihan eri tarina, eri liigaa, näiden neljänkin joukossa).

Nämä neljä (englanninkielistä) teosta valitsin (osittain kuunneltaviksi)teemojensa vuoksi, mutta ne kaikki jäivät etäisiksi, (Hastin jälkeen) keskikertaisiksi jopa. Oma vika varmaankin sillä kaikki olivat hyvin kirjoitettuja (amerikkalaiseen tyyliin menestyskirjoiksi kirjoitettuja?), mutta yhteenkään en rakastunut ja luulen, että osassa teoksia olin selkeästi myös väärää kohde/ikäryhmää.

Sarah Mangusto: Liars 

kertoo naisesta (kirjailijasta itse?), vaimosta , äidistä, kirjailijasta ja ennen kaikkea toksisesta avioliitosta. Nainen (kirjailija) menestyy, saa apurahoja, residenssin, menestysteoksia ja aviomies ei. Aviomies on elokuvan tekijä ja pariskunnalla on tarkoitus (naisella/vaimolla) tehdä tästä kahden luovan ihmisen liitosta tasa-arvoinen, mutta näin ei todellakaan käy. Olkoonkin, että teos oli finalistina niin Carol Shields Prize ja Joyce Carol Oates Prize, en ihastunut.

Voi sitä katkeruuden määrää, valittamista, metatyön tuskaa ja niin, eikö mikään sukupolvi onnistu tässä, tasa-arvoisessa parisuhteessa, avioliitossa, vanhemmudessa. Aiheena kiinnosti, mutta kovin jäi itselleni keskikertaisuudeksi, ehkä sen takia, että en ole enää tuossa isässä, jossa vaipan- ja lampunvaihdoista ja kaupankäynneistä taistellaan. 

Betsy Lerner: Shred sisters

Sisaruusaiheet äitiysaiheet perhejännitteet kiinnostaa ja kun kirjan nimi suoraan nyökkää sisaruuteen, niin siksi tämä.
Toinen sisaruksista on kapinallinen, toinen se kunnollinen fiksu älykkö akateemisesti loistava. Valitettavasti kapinallinen sisko on myös mieletään sairas ja olikin tuskaisaa lukea hänestä, pelkästään kapinallisena. Jos myös Liars oli autobiografinen, niin luulen, että niin on myös tämä ja yhteistä Liarsiin on perheen sisäinen toksisuus, mutta tässä siis päätemana toksinen sisaruus, sisarsuhteen jännitteisyys, kilpailutilanne.Hyvin kirjoitettu, mutta kuitenkin jätti etäiseksi.

Jami Attenberg: A reason to see you again

Tässä seurataan neljän vuosikymmenen ajan kahta sisarusta ja heidän äitiään.Eli, perhesuhteista kirjoitetaan taas.Äiti ei ole mikään pullantuoksuinen pikkuvaimo vaan alkoholisti ja tyttäret lähtevät kotoa heti kun ovi jää raolleen. Toinen tyttäristä tulee äidiksi hyvin nuorena ja hänen urahaaveensa jäävät hyvin usein vaihtuvien talojen seinien sisään. Naisen aviomies on myyntimies ja kaupungit vaihtuvat ja avioliitossa on ne kaikki perinteiset amerikkalaiset menestyneiden kulissit ja jos pariskunta kohtaisi rehellisyyttä, he huomaisivat liittonsa tilan. Nyt vältellään. Toinen sisaruksista on akateemisesti loistokas, mutta (pettymykseni) kuitenkin hänkin, päätyy odottelemaan miestä kotiin. Edelleen, ihan hyvä ja hyvin kirjoitettu, mutta itselleni keskikertaiseksi jäänyt. 

Charmainen Craig: My Nemesis

Mahtavaa, että joku kirjoittaa teoksen, jossa päähenkilö, tämä kirjailijanainen, (yläluokkainen / luokkatietoinen) hyväosainen, on niiiiiiiiin ärsyttävä, että toivon, ettei kyseessä ole kirjailija itse, ettei tämä ole (myös) autobiofiktiota,tai siihen viittaavaa.
Tämä nainen, Tessa, muodostaa on ihastunut professoriin, jonka kanssa he käyvät lukemattomat ensin kirjeenvaihtoa sittemmin keskustelut Camusista (teoksen toinen taso) ja pintaatsolla ollaan siis kahden pariskunnan elämissä, perheissä, joissa on perinteinen aviopari, yksi tytär. Mutta siis tällä professorilla, Charliella, on vaimo Wah mutta se ei Tessaa liiemmin hidasta. Ja niin, Tessallakin on puoliso, on aviomies, Milton ja tytär, jonka kanssa hän ei osaa olla.Charlien, tämän professorin vaimo Wah, on pintapuolisesti Tessan vastakohta. Wah (antaa ymmärtää, että hän )omistautuu vaimoudelle ja äitiydelleen. Wah adoptoi burmalaisen tytön Htetin mutta Wah ei ole tyhmä, ei ole itseään tyhjentänyt äitiyteen ja vaimouteen vaan hän on myös kirjailija ja niinpä Tessa saa älyllisen ja roolissaan itsevarman vastuksen. Moraalinen dilemma saadaan, kun Tessa - muutaman lasin otettuaan - kutsuu Wahia "as an insult to womankind" ja niin, tuosta lähtee pyörä pyörimään. Mielenkiintoinen mutta ihan valtavan ärsyttävä päähenkilö ja siitä kai kuuluu kiittää kirjailijaa, että hän uskaltaa tuoda esiin näin kaksijakoisen näkemyksen naiseuteen mutta ennen kaikke aiis näin ärsyttävän päähenkilön (Tessa). Toivottavasti Tessa ei ollut yhtäkuin kirjailija (ja tässäkin kirjailija itse luki teoksensa).