ilmat pihalle 

Juha Seppälä: Lähtösavut. 1993. WSOY 

Yksi hämmentävimmistä lukukokemuksista pitkään aikaa. Ei hämmentävä siksi että Seppälä olisi kirjoittanut jotenkin huonosti, huonommin kuin muissa, esikoisteostaan myöhemmässä teoksissa, ohi tai väljähtyneesti, ei ei suinkaan vaan ehkä juurikin päin vastoin.

Olen lukenut Seppälää - esikoisteoksen, novellikokoelman Torni, novellikokoelman Taivaanranta ja Riikinkukon sulka, samoin novellikokoelman. 

Romaaneita ainakin Hyppynarun, Kuun nousu ja lasku-romaanin ja Sillan. 

Lähtösavut, on novellikokoelma, takakansitekstin mukaan neljästä pitkästä novellista ja lyhyistä tekstikatkelmista , eräänlaisista mikronovelleista koostuva kokoelma "joiden kohtuuttoman tylyt vedot tekevät kirjaan rosoisen pinnan ja liikauttanut perinteisen novellikokoelman sovitusta paikaltaan." Aika jykevästi sanottu, mutta totta, todellakin Seppälä ottaa lukijalta luulot pois, tipauttaa lukijan kanveesiin eikä anna nousta ei, vaikka lukija kuvittelee suvantovaiheen olevan juuri nyt, nytkö se on ja lukija nousee ja siellä hän taas on, keuhkot tyhjennettyinä, naamallaan, ehkä jo kuolaakin suupielessä."Juha Seppälä ei tyydy rakentamaan sovinnolliseen eheää novellikokoelmaaa." Todetaan takakansitekstiä ja niin, mitään sovinnaista näissä teksteissä ei ole, mitään pikkusievää nynnyilyä näissä ei ole ja aiheet, ei todellakaan kaikki mitenkään mukavuusalueella köllöttelyä, kaikki mahdolliset disclaimrrit näihin, ihan kaikki!