kun teksti on taikaa

Benjamin Wood: Seascraper. 2025. 

Olen lukenut Booker Prize listattuja, löytänyt niistä paljon kiinnostaa luettavaa , mutta tämä, Benjamin Woodin upea Seascraper, on pitkällä listalla mutta

upea, ah niin hieno ja tämä vei sydämeni (ja toivon, ettei tämä vuoden ensimmäinen kirja ole myös vuoden paras kirja, sillä tavallaan se olisi sääi ja samalla jotenkin aika kutkttavaa.

Mutta siis, rakastin tätä, siis aivan kaikkea siinä, kertomusta, humaania armollista inhimmillistä kuvausta niin Thomasista, niin äidistään, niin isästään, isoisästään, jolta Thomas peri ammattinsa (seascraper), niin amerikkalaisesta aika rehentelevästä elokuvaajasta, ihastuksesta. Koko henkilögalleria kertoi sen mistä perheissä on kyse, rakkaudessa, velvollisuudessa, ihmisenä kasvamisessa.

Teos on lyhyt, tiivis mutta tiheä, tarkoituksellinen ja teksti, samaan aikaan täyttä lyyristä ilmavaa ja tunnelmaltaan niin voimakasta ja väkevää, että voi kuvitella itsensä Thomasin kanssa hyiseen aamuun, meren rantaan, rööki huulessa hevosen vetämiin rattaisiin ruoppaamaan rantaa, keräämään mereneläviä.

Ja lukemisen lisäksi (tämä kestää kertoja lukea ja kuunnella) kuuntelin, sillä kyllä, uskokaa tai älkää,- varmaan mielipiteitä jakavaa, mutta kirjailija ei pelkästään lue itse teostaan (ja hyvin lukeekin, ei ylinäyttele, mutta saa hahmonsa elämään, kertomuksen todeksi) mutta hän myös soittaa ja laulaa, esittää Thomasin kappaleen, ja ah se oli ihanaa, lempeää ja hyvin kaunista.

Tämä ei alleviivaa, ei huuda ei kailota ei julista mutta hiljaisella tyylikkällä tekstillään tuo sydämeen rauhan.

Juonesta -

On Thomas Flett, parikymppinen ja Thomasilla hevonen ja tämä parikymppinen poika, vain Liverpoolissa koskaan käynyt pois kylästään, asuu pohjois-Englannissa yksinhuoltajaäitinsä kanssa kaksin. Thomas jatkaa isoisänsä ammattia ja vapaa-ajalla hn soittelee kitaraa, ehkä haaveilee omista kappaleista ja parhaan ystävänsä siskosta.

Thomasin äiti on vielä nuori, 36 ja he elävät hiljaista elämäänsä kunnes amerikkalainen tulee, filmimies tulee ja kaikki se (pieni), mitä Thomas on itselleen haaveillut, laulut, kirjansoitto, saa usia tasoja, uudenlaisia haaveitakin ehkä mutta niin, parasta tässä kirjassa on ehkä se, että se käänteentekevä juonteen käänne, kliimaksi ei ole se perinteinen, se, jossa jahdataan mainetta ja kunniaa ja rahaa. Ei, ja se tässä kirjassa on ehkä kaikkein hienointa.

Upea upea upea.