kun sanoja ei ole
Tänään hän on kuollut tästä maisemasta.

Viime aikoina kirjoittamiseen liittyvä, se metatyö kirjoittamiseen kaiketi, ja jopa kirjoittaminenkin on madaltanut mieltä. Tammikuussa sain viime vuonna Turun yliopiston Mestarikurssillakin työstämäni romaanikäsikirjoitukseni Ja yhtäkkiä “valmiiksi”, “kustantamokuntoon” ja siitä asti olen odottanut - pääsääntöisesti kauhulla - vastauksia lähettämiini viesteihin kustantamoille. Välttelen gmailia, en uskalla, en halua ja niin, kuitenkin, avaan sovelluksen, koska mieli ei jousta, ei irrota ajatuksesta, että kustantamo kirjoittaa, vastaa, kiinnostuu.
Ei mitään.
Ne muutamat vähäiset vastaukset ovat olleet joko geneerisiä “ei kiitos” taikka muutoin kuorrutettuja “ei kiitos” - viestejä. Suurin osa ei ole vastannut mitään ja nyt, kuukausien odottamisen jälkeen, mieli alkaa asettumaan kohtaan, jossa hoen itselleni, että “en kelpaa”, “en osaa”, “teksti on pääsääntöisesti turhaa paskaa, jota kukaan ei halua lukea”.
ja niin kai se onkin
(vaikka joku milliosa vielä jaksaa luottaa - osaamiseen, kirjoittamiseen, tulevaisuuteen).
mitä tässä voi siis tehdä???
odottaa???
Tänään hän on kuollut tästä maisemasta.
en muista kuka Instagramin kirjagrammaaja kyseli ig-stooreissaan muutama päivä sitten onko kaikkien kustannussopimuksen allekirjoittaneiden velvoite aloittaa kirjansa ennakkomarkkinointi puoli vuotta ennen kirjan julkaisua.
Minäkin olin siellä. 2023. Punkmuseo.
Taas luen Eino Leinon runoja. ne kuuluvat keskikesääni, runouteeni, sen kirjoittamiseen ja lukemiseen. Tänään, runon ja suven juhlapäivänä, 6.7.2023 kirjoitan tähän Leinon, tämän minunkin kotikonnuilta kotoisin olevan, paltamolaisen, rakkaan runoilijan, kokoelmasta Runon juhlaa (1992, Karisto) runon kokoelmastaan Hiihtäjän virsiä (1900) runon ...
osallistuin kirjoitukilpailuun, pärjäsin ja pääsin antologiaan!
Timo Montonen (toim.): Salaisuuksia, valheita ja pimeyttä. 2023. BoD.
ehkä muistan sen, minkä haluan unohtaa